STUDYING SHOULDN'T BE STU-DYING

- "Mihin kouluihin sä oot nyt hakenut?"
- En oo hakenut mihinkään.
- "Mikset?"
- Koska mä pidän välivuoden tai pari.
- "Miksi?"
- Koska se tuntuu hyvältä enkä mä tiedä vielä mihin ammattiin tulevaisuudessa haluaisin.
- "No mut meinaatko sä silti mennä opiskelemaan välivuoden/-vuosien jälkeen?"
- En tiedä.
- "Muista sit ettei sun välivuodet veny, sitä vaikeempaa on sit taas aloittaa opiskelu."
- Jep.

Mä oon saanut nyt käydä tätä keskustelua jo kuukausien ajan, ja rupee pikku hiljaa tulemaan korvista ulos kaikki tää opiskeluhömpötys ja -painostus. En tiedä montaa ystävää, jotka olisi mun kanssa samoilla linjoilla pitämässä taukoa kaikesta opiskelusta. Ja suurin osa näistä mun "hakija-kavereista" ovat olleet sillä linjalla, että "ei tää nyt mikään unelmapaikka olisi opiskella, mutta tää oli nyt parasta mitä keksin". Miksi pitää väkisin lähteä vääntämään koulutusta, mistä aivot sanoo että joo, tee se, mutta sydän ei oo mukana?



Oon tässä elämässä tajunnut, että oma hyvinvointi ja onnellisuus on tärkeintä. Mitä ikinä teenkään, teen sen täysillä, ja mihin ikinä ryhdynkään, teen sen intohimolla tai sit en ollenkaan. Mulle ei oo koskaan ollut vaihtoehto lähteä opiskelemaan jotain alaa, joka on "ihan kiva". Opiskelu koulussa on kuitenkin niin kokonaisvaltaista ja määrää sillä hetkellä koko elämänrytmin. Mitä mä saan siitä sit oikeesti edes irti, jos en oo siinä messissä sataprosenttisesti? En halua kirota jokaista maanantaita ja elää vain viikonloppuja varten. Tottakai ymmärrän, että motivaatio ei oo aina vain nousujohteista ja on olemassa huonojakin päiviä, mutta ne on asia erikseen.

Siksi tällä hetkellä välivuoden tai parin pitäminen tuntuu ihan ykkösvaihtoehdolta. En menetä siinä mitään, jos saan hetken omaa aikaa ja nään elämää vähän eri kantilta kuin koulun penkiltä. Elämästä ja ennen kaikkea itsestään voi oppia niin paljon muillakin tavoin kuin vain kirjoista pänttäämällä. Matkustelemalla, esimerkiksi. Oon kerännyt rahaa reilu vuoden verran mun välivuotta varten, jotta mä voin lähteä toteuttamaan mun unelmia. Josta kirjotan erillisen postauksen myöhemmin, kun ajankohta lähestyy, muahaha. Elämä ei saa tuntua pakkopullalta enkä nyt aio mennä valtavirran mukana, vaikka opiskelua ja ahkeraa korkeakouluihin ja yliopistoihin pänttäämistä tunnutaankin arvostavan yli kaiken. Sekuntiakaan tässä elämässä ei voi tuhlata asioiden parissa, joista nauttii, oli ne sit jonkun mielestä pelkkää ajanhukkaa tai typeryyttä. Ja hitto soikoon, tärkeintä on se, että nauttii elämästä just nyt ja elää just tässä hetkessä, koska mennyttä ei saa takas ja tulevaisuus ei oo käsin kosketeltavaa. Carpe Diem ei oo mikään klisee, vaan ihan totta.



Sit kun musta tuntuu siltä, että on oikea aika lähteä opiskelemaan ja löydän mua inspiroivan opiskelupaikan, niin lähden. Jos kuitenkin löydän kivan työpaikan ja haluan jäädä sille linjalle miettimättä silloin opiskeluja, sitten jään. Mistä lähtien kolmannen asteen opinnot on ollut jokin mittari hyvälle tulevaisuudelle? Tietysti ymmärrän, että tietyt ammatit sen vaativat, mutta mitä jos ei oo ylipäätään hinkua semmoiselle uralle? Mä en tähän kuitenkaan itse osaa sanoa vielä mitään, kun en edes tiedä, minkälaista työtä mä tulevaisuudessa haluan tehdä.

Okei, toinen näkökulma. En mä ihan hakoteillä oo mun tulevaisuuden ja mahdollisen uran suhteen, ja kuten tosi monilla muillakin, on mulla joitakin kiinnostuksen kohteita, mut mikään niistä ei vaan tunnu semmoiselta, et "vitsi, tätä mä haluaisin tehdä". Paitsi kaks niistä, mut niihin liittyy pari muttaa, valmistautukaa: lääkärin ammatti ja töihin NASAlle! Mä en ikinä oo ollut semmoinen tyyppi, että luovuttaisin kokeilematta tai aliarvioisin omat kykyni, mutta lyhyellä matikalla (hyvä kun pääsin kurssit läpi), vitosen kemialla (näkyy todistuksessa vaan suoritusmerkintänä) ja lyhyellä fysiikalla (yksi kurssi lukiossa, josta sain OIKEESTI tsägällä kasin) ei pitkälle pötkitä noilla aloilla. Bilsakin solutasolla on mulle kuin hepreaa. Ja kuinka ollakaan, mä nyt sit vaan satun olemaan hulluna avaruuteen ja oon tosi kiinnostunut sairauksista, terveydestä ylipäätään ja lääketieteestä. Ja noissa aloissa kaikista keskeisimpänähän on fysiikka, matiikka, kemia ja lääkärinä bilsakin, joista kolme ensimmäistä on ollut mulle aina koulussa ne aineet, joista saan kasia ja seiskaa huonompia arvosanoja. Tää on vähän kuin the fault in our stars. Ei mua oo tarkoitettu yhteen noiden alojen kanssa, vaikka ne ovatkin mun suuria ei-niin-salaisia unelmia.



Mut ehkä joskus, joskus hamassa sateenkaarenvärisessä tulevaisuudessa, jossa yksisarviset lentää, mä käyn lukion matikan, kemian, fysiikan ja bilsan kurssit läpi pitkinä versioina, pänttään niitä aamusta iltaan ja selviän niistä hyvin arvosanoin, jotta voin ottaa kirjat käteen ja lukea lääkiksen pääsykokeisiin. Tää vaan tuntuu niin absurdilta ajatukselta mulle yrittää ylipäätään oppia noita aineita, vähän kuin opettais koiraa lentämään. Mut koska mä en oo semmonen ihminen, että tuomitsisin jonkin asian siltä istumalta, annan mä tälle ajatukselle tilaa. Kuitenkin intohimolla ja päättäväisyydellä voi tehdä ihmeitä, ehhhh? Ja entä tää NASA-juttu? En mä oo ees ottanut selvää, miten sinne pääsisi, pitäis varmaan hommata USA:n kansalaisuuskin kaiken lisäksi ja mitä vielä. Mitä jos jätettäis tää mun avaruusintoilu ihan vaan harrastustasolle eikä enää koskaan oteta tätä mun salaista unelmaa päivänvaloon.

Aaaaanyways mulla on myös mun "kiinnostavia aloja" -muistiinpanoissa juristi, kosmetologi, personal trainer, urheilupsykologi, elämäntapavalmentaja (tyyliin mitä näitä nyt on, ravintoterapeutti, onnellisuusvalmentaja ja niin edespäin), matkaopas, suurlähettiläs ja yrittäjä. Kyllähän näitä löytyy. Summa summarum: hyvinvointi- tai matkailualalla työskentely vois olla se mun juttu. Tuntuu kans, että mulla ei ole edes tiedossa kaikkia niitä mahdollisuuksia, mitä noilta aloilta ylipäätään löytyy. Hyvinvointi- ja matkailuala kattaa itsessään tuhansia eri ammatteja, voisko ne listata jonnekin asioiden helpottamiseksi? :-D



Huh huh, tulipahan asiaa. Ja kyllä, mun ajatukset on ihan yhtä solmussa kuin tää tekstikin. Mut en mä oo peloissani, mulla on tapana järjestää asiat haluamallani tavalla ennemmin tai myöhemmin. Mä kuitenkin tiedän mitä elämältäni haluan, ja se on kaikista tärkeintä. Ettei kadota otetta nykyhetkestä ja jaksaa tehdä töitä unelmiensa eteen, vaikka ne vaihtelisivatkin matkan aikana. Carpe diem ystävät, toivottavasti sain edes jossakin hieman ajatuksia liikkeelle näillä sanoilla! ♥ - Sissi