23.12.2015

CHRISTMAS TIME AT HOME SWEET HOME

Siis ah, vaikka matkustelu niin ihanaa onkin, on pitkästä aikaa kivaa olla kotona Suomessa viettämässä perinteistä joulua. Ja vieläpä uudessa kodissa. Meidän joulunvietto on yleensä mennyt lämpimissä maisemissa, milloin Thaimaassa, Balilla tai Espanjassa. Viime vuonna nautiskeltiin äitin, veljen ja parin tuttavan kanssa olutta Balilaisessa aussibaarissa, joka oli sekin aika ainutlaatuinen joulukokemus. Mut just tällä hetkellä ainutlaatuiselta tuntuu olla omassa pienessä kotikaupungissa, kun sai koristella uusi koti jouluvaloilla, suunnitella aaton ohjelmaa, koristella joulukuusi (rakastan joulukuusia, en ees muista, milloin meillä ois viimeks ollut semmonen!), maistella äklöjä laatikoita, avata joulukalenterin jokainen luukku ajallaan ja leipoa aatoksi pipareita ja torttuja. Pääsin myös tänä vuonna osallistumaan ekaa kertaa lukion joulujuhlaan, mikä oli, noh, mielenkiintoinen!

DSC_0043 DSC_0141

Mitä vanhemmaksi tuun, sitä inhottavammalta tuntuu tehdä joulutoivelistaa. Ikään kuin painostaisi läheisiä ostamaan kyseiset materialismionnellisuudet, että "tässä, osta nää mulle". Ja sitähän se periaatteessa onkin, muttei käytännössä. Mä itse rakastan joululahjashoppailua ja pyrin olla ostamatta läheisille mitään turhuuksia. Kun kaveria ajattelee tarpeeksi ja muistelee yhteisiä hetkiä, on helppoa (tai ainakin hieman helpompaa) keksiä omaperäinen joululahja suklaakonvehtirasian sijaan. Teen osan joululahjoista yleensä myös itse, kuten tänäkin vuonna. Joitakin ihmisiä inhottaa, että joulun idea on mennyt ihan vinksalleen, kun siitä on tullut materialismin juhlaa. Mä itse vaan nautin siitä, että saan kerrankin ostaa materialismionnellisuuksia, askarrella ja muistaa tällä tavoin tärkeimpiä ihmisiä hyvällä omallatunnolla. Ja hei, kuka muka pistää hanttiin uusille villasukille tai leffalipuille, muista rapisevista paketti-ihanuuksista puhumattakaan? Me ollaan muutettu muutama viikko sitten ja siinä onkin jo lahjaa kerrakseen, kun ollaan ostettu tänne kotiin uusia kalusteita ja härpäkkeitä. Kyllä me silti ollaan sovittu, että vietetään perinteinen joulu kirjaimellisine lahjapaketteineen, kun edellisvuosina se lahja on ollut meidän ihanat ulkomaanmatkat. Lapsena sitä opetettiin ajattelemaan "antamisen ihanuutta", mutta vasta myöhemmin sen on oikeesti tajunnut.

joulukuu 20151 joulukuu 2015

Vaikka mä olisin jouluaaton missä, on mulla tapana askarrella vuosi vuodelta hienompia joulukortteja ja lähettää niitä tuttaville ja sukulaisille. Maailma sähköistyy koko ajan, ja musta on ihanaa pitää kiinni vanhoista joulukorttiperinteistä. Niin kuin yhdessä Postin mainoksessa esitetäänkin, niin viestillä lähetetty joulutoivotus ei kosketa. Mulle tulee lämmin olo, kun joku on ajatellut meidän perhettä kortin muodossa, nähnyt sen vaivan. Kun ensimmäinen joulukortti kilahtaa postiluukusta, tietää, että shit is gonna get real, JOULU TULEE! Siitä voi virallisesti alkaa hypetys. Mä kyllä yleensä aloitan sen hypetyksen jo siinä vaiheessa, kun nurmikko alkaa rusehtaa!

Kuinkas moni on lähtenyt tätä jouluista tihkusadetta karkuun? Nyt kun mä kerta täällä kotimaassa oon, niin olisi yksi joululahjapyyntö ylemmiltä tahoilta: Nyt sitä lunta kehiin, kiitos! ;-) - Sissi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti